Miia Kuhanen Elonkierron koordinaattoriksi

Elonkierron koordinaattorin tehtävässä on aloittanut huhtikuussa ypäjäläinen Miia Kuhanen. Kuhanen aloitti työnsä Elonkierron kehittämishankkeen parissa. LounaPlussan rahoittamaa hanketta koordinoi Elonkierron Ystävät ry.

Pestin alku on ollut melkoista pyöritystä. Kuhanen on kerännyt itselleen tietoa siitä, mitä Elonkierron parissa on jo tehty ja mitkä asioista ovat akuuteimpia. Puiston kevättyöt ovat myös jo kovassa vauhdissa. Koronaviruspandemia tuo muutoksia myös Elonkierron suunnitelmiin ainakin alkukesän tapahtumien osalta, mutta puiston kuntoon laittamisessa ja hankkeen eteenpäin viemisessä on kosolti puuhaa.

– Tämä vaikuttaa kaikin puolin unelmatyöltä minulle. Siinä yhdistyvät hallinnon tehtävät, ideointi, tapahtumien järjestäminen, markkinointi ja puiston kehittäminen. Minulla on aika kirjava työkokemus tv-tuotannoista hallinnollisiin töihin monelta alalta. Koulutukseltani olen agrologi (YAMK), Kuhanen kertoo.

Kuhanen kiinnostui koordinaattorin tehtävästä heti nähtyään työpaikkailmoituksen. Hän on kotoisin Jokioisilta, joten Elonkierto oli jo ennestään hyvin tuttu paikka.

– Tehtävä tuntui hirveän luontevalta. Eläimet ovat tärkeä osa elämääni. Kotona­ minulla on kaksi omaa hevosta ja yksi poni, sekä lisäksi vieraita hevosia täyshoidossa. Hevoset ovat minulle rakas harrastus. Lisäksi meillä on kaneja, kissoja ja koira.

Vauhtia Kuhasen elämään tuo myös 6-vuotias poika.

Tällä hetkellä Kuhasen työpäivät täyttyvät monenlaisista käytännön järjestelyistä puiston suhteen. Nyt on kylvöjen ja istutusten aika, ja kesän puistotyöntekijät on perehdytettävä tehtäviinsä.

– Alkukesä menee minullakin puiston opettelussa. Tarvitaan paljon raakaa perustyötä, että kaikki saadaan toimimaan. Jos koronapandemia antaa myöten, loppukesästä voisi ajatella tapahtumien järjestämistä. Mansikki on tietysti isoin, mutta sen lisäksi minulla on valtavasti ideoita pienempiin tapahtumiin.

Elonkiertoa voi pandemiasta huolimatta käyttää virkistävänä retki- ja luontokohteena, kunhan muistaa ulkoillessakin hyvän hygienian ja turvavälit. Kuhanen toivottaa kaikki tervetulleiksi nauttimaan puistosta tulevana kesänä.

– Nyt edetään hieman vaatimattomammin, mutta kesällä 2021 mennään täydellä höyryllä, mikäli mikään virus ei sitä estä. Siinä vaiheessa minäkin olen jo vuoden harjoitellut hommiani.

Miia Kuhasen tavoittaa Elonkiertoon liittyvissä asioissa maanantaista keskiviikkoon kello 8-16 soittamalla numeroon 050-547 4729 tai sähköpostilla miia.kuhanen@elonkierto.fi